Osteopatia on manuaalinen hoitomuoto, jonka tavoitteena on tukea ihmisen kokonaisvaltaista terveydentilaa.

Osteopatiassa perusperiaate on, että keho on kokonaisuus, ja häiriö yhdellä alueella voi aiheuttaa oireita ja kipua toisaalle. Hoidon tavoitteena on löytää oireen tai ongelman juurisyy: kun sitä hoidetaan oikein, myös oireet ja kipu helpottavat.

Keholla on kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja kompensoida siihen kohdistuvia rasitteita mm. asentomuutoksilla. Kipua ilmenee usein siinä vaiheessa, kun kuormitus kasvaa niin suureksi ettei keho pysty enää kompensoimaan kaikkia tekijöitä. Häiriöt kehon sisäisessä tasapainossa voivat haitata toimintakykyä ja hankaloittaa esimerkiksi normaalia liikkumista. Osteopaattisella hoidolla voidaan tukea kehon sopeutumista ja toimintakykyä.

Keho on täynnä itsesääteleviä mekanismeja ja sillä on luontainen pyrkimys parantaa itseään. Pyrkimys paranemiseen voidaan nähdä vaikkapa silloin, kun ihoon tulee haava. Vaikka paranemista voidaan tukea esimerkiksi laastarilla, tapahtuu haavan varsinainen paraneminen kuitenkin kehon omien prosessien avulla. Samalla tavalla keho parantaa itseään jatkuvasti myös kuormituksen aiheuttamista epätasapainotiloista, pyrkien kohti sisäistä tasapainoa. Osteopaattisella hoidolla tuetaan ja autetaan kehoa tässä prosessissa.

Tutustu Fysio Upin osteopaatteihin ja varaa aika!

Roni Koivunen on toinen Fysio Upin perustajista ja omistajista. Hän on valmistunut osteopaatiksi Ortopedisen osteopatian koulutuskeskuksesta.

Varaa aika Ronille osteopatiaan

Varaa aika Ronille osteopatiaan
Rautatienkatu 11 L 5
Loading...
Evästekäytännöt

Sivustomme ei käytä seuraimia, ainoastaan sivuston toiminnalle välttämättömät evästeet. Evästeet eivät lähetä tietojasi eteenpäin kolmansille osapuolille.